mennään eteenpäin. Tuntuu, että millään ei tule valmista, ei sitten vaikka kuinka yrittäisi. Näinhän ne kaikki sanoo, että sisätyöt ovat kaikista hitaimmat tehdä ja se on kyllä totta.

Suurin osa talon seinäpinnoista ovat lopullisessa maalissaan ja tapetointiurakkakin on varmaan tänään alkanut. Keskiviikkona piti jälleen kerran aloittaa laatoitustyöt, mutta niiden aloitus siirtyi maanantaille. Nyt sitten lupautui itse työnjohtaja hommiin ja sanoi, että maanantaina pitäis olla ruokailutila ja keittiö laatoitettuna. Onneksi saadaan keittiö ensin valmiiksi, että kalusteiden asennus ei veny hirmuisen pitkälle. Seuraavana vuorossa onkin kodinhoitohuone ja eteinen.  
 
Eilen katsottiin, että ikkunoiden listoitushomma vaikuttaa aika mielenkiintoiselle, kun Jukka-talon suurelementissä ne ovat aika paljon syvemmässä kuin itse seinäpinta. Tovi jos toinenkin vierähtää varmasti siinä hommassa. Mutta patentti siihenkin keksittiin, aikamoista väkertämistä tulee, kun ikkunat eivät todellakaan ole niin kuin ne kuvien mukaan pitäisi olla (ylläri). Tänään siis jos saisi aloitettua ikkunoiden listoitushommat, kunhan nyt ensin listakaupoille ehditään.
 
Hyvä tavoite olisi viikonlopun aikana saada tehtyä ikkunoiden listoitushommat ja viimeiset maalailut. Kodinhoitohuone, kun on vasta puoliksi tasoiteltu seinistä, josko sen tänään saisivat tasoiteltua loppuun. Viikonloppuna on tarkoitus aloittaa laminaatin laitto lattioille ja viimeiset maalit pitäisi sutaista pintaan, mistä ne nyt puuttuu. Takkakin odottaa vielä pinnan hiomista, alla olevat kuvat eivät siis ole lopullisia. Uunin viereen, molemmille puolille seinään on tarkoitus laittaa koristekivi, kunhan saavat olohuoneen raput valmiiksi.